perjantai 20. marraskuuta 2015

Positiivinen asenne ja kaunis käsiala - tulisiko näillä kymppi todistukseen?

Parhaimmillaan arviointi tukee oppimista, näyttää oppilaalle opiskelun suunnan ja innostaa opiskeluun. Pahimmillaan arviointi perustuu vääriin näyttöihin, arvostelee opiskelijan persoonaa ja tappaa oppimisen ilon.

On päivänselvää, ettei kukaan opettaja tavoittele jälkimmäistä - epäluotettavaa arvostelua. Opettajat on kuitenkin, niin opettajan koulutuksessa kuin työssäänkin, jätetty löytämään arvioinnin luotettavuus ihan yksin. Totutut tavat ja omat uskomukset ohjaavat arviointia ilman kritiikkiä. Jotkin oppilaiden taidot tai persoonallisuuden piirteet puskevat läpi lähes kaikkien aineiden arviointiin, laskien tai nostaen arvosanoja perustumatta itse oppiaineiden tavoitteisiin. Jostakin syystä aika-ajoin vaihtuneet opetussuunnitelmat eivät ole muuttaneet kaikkien opettajien arviointikriteereitä, vaan vahva toimintakulttuuri kouluissa ohjaa monet uudetkin opettajat luottamaan kollegoiden painavaan sanaan.

Ei ole kovinkaan monta vuotta siitä, kun sellaiset lausahdukset kuin, "minulta ei saa helposti kymppiä", "en anna koskaan joulutodistukseen kymppiä" tai "arvioin aina tiukemmin väliarvioinnissa", olivat aivan tavallisia opettajainhuoneessa. Ikään kuin oppimista arvioivan opettajan persoona voisi aivan oikeutetusti vaikuttaa arvioon oppilaan osaamisesta. Tämänkin taustalla lienee hyvää tarkoittava uskomus siitä, että jos lapselle "antaa" kaikkein parhaimman tai edes kovin hyvän arvosanan, hän lakkaa tyytyväisenä yrittämästä. Tämän tutkimukset ovat useasti todistaneet vääräksi, osoittaen että usko omiin kykyihin ja kiittävä palaute saavat ihmiset suoriutumaan entistä paremmin.

Tehtäväkirjoihin ja kokeisiin on tuotu hyvää tarkoittava tehtävätyyppi, "vastaa kokonaisilla lauseilla". Ideana lienee arvostettava tavoite tukea kirjoittamisen kehittymistä ja lausetajua. Ongelmaksi se muodostuu kokeissa, kun oppilas ei vastaakaan lauseella, vaan sanalla tai fraasilla. Moni opettaja pohtii, pitäisikö maantiedon kokeessa saada vähemmän pisteitä vastauksesta "Tukholma", kuin vastauksesta "Se on Tukholma.", kun kysytään Ruotsin pääkaupunkia. Kun pisteiden alentamisen tielle lähdetään, vaikuttaa maantiedon osaamisen arviointiin lukemisen tarkkuus tai äidinkielen osaamisen taidot. Jos tähän soppaan sotketaan vielä oikeinkirjoituksen ongelmat, joista rokotetaan kokeessa, on monen oppilaan reaaliaineen osaamisen arviointi kaukana itse aineen osaamisen arvioinnista.

Opetussuunnitelman mainitsemat työskentelytaidot, jotka usein sisältyvät oppiaineen osaamisen arvosanaan, toimivat sopivana ruoskana arvioinnissa. Siihen tunnutaan sisällyttävän niin opiskeluun keskittyminen (luonteenpiirre), kotitehtävien tekeminen, kauniilla käsialalla kirjoittaminen kuin opiskeluvälineistä huolehtiminenkin. Nämä kaikki tai niiden puute näkyvät oppitunneilla päivittäin. Ne ovat opettajalle turhauttavia ja tuntuvat olevan tuntityöskentelyn sekä oppimisen jarruna. Työskentelytaidot ovat kuitenkin oppiainekohtaisia taitoja, kuten "osaa etsiä kartastosta tutkimiaan paikkoja", "osaa tehdä pienimuotoisia tutkimuksia" tai "osaa laatia diagrammeja".

Kun kohtaamme oppilaamme oppimistilanteissa, näemme ensin käytöksen, ahkeruuden, tottelevaisuuden, käsialan, kirjoitustaidon ja kielen osaamisen. Jollemme ehdi,  jaksa tai ymmärrä katsoa pintaa syvemmälle, saatamme perustaa arvioinnin vääriin näyttöihin. Pedagogisen keskustelun lisääminen, tiimipareina työskentely ja osaamisen etsimiseen perustuva arviointi tukevat opettajaa tässä tärkeässä tehtävässä. Arviointi lisää oppilaan luottamusta omiin kykyihin, luo onnistumisen iloa ja tuo osaamisen esiin.

Ei kommentteja: